Tunnelin louhinnan vaikutukset

Kartta
Klikkaamalla isompi kartta.
Kiinteistöt jotka ovat merkitty ruskealla pinkin rajauksen sisällä ovat osallisia hankkeen vaikutukselle.

Tunnelin sijainti

Tunnelin linjaus sijaitsee Näsijärven ranta-alueen tuntumassa VT 12 Paasikiventien eteläpuolella. Tämä ranta-alue on ns. siirrosvyöhykettä ja kallioperä on myös ruhjeista. Tunneli ollaan suunniteltu Näsijärven ja jopa Pyhäjärven pinnan alapuolelle. Alimmillaan Tammerkosken kohdalla tunneli kulkisi n. 28 m Näsijärven pinnan alapuolella.

Asukkaat ja kiinteistöt

Tunnelilinjauksen yläpuolella ja sen vaikutusalueella sijaitsee yli 100 kiinteistöä joissa on tuhansia asukkaita. Asukkaat ja kiinteistöt joutuvat osallisiksi ja sijaiskärsijöiksi 4-5 vuotta kestävään tunnelin louhintatyön ajaksi.

Louhinnan riskit rakennuksille

Tunnelin louhinta aiheuttaa jo ennestäänkin ruhjeiseen kallioon uusia halkeamia. Suurin osa taloista on perustettu suoraan kallion päälle. Suoritettava louhinta- ja räjäytystyö heikentää näiden rakennuksien perustaa. Varsinkin niillä alueilla missä kallion laatu on heikkoa ja tunnelin katto on lähellä kiinteistöjen perustuksia (vain alle 8 m). Kun kallioon louhitaan tyhjä tila, niin siihen kohdistuu luonnollisesti kaikki ympäröivien massojen paineet. Näitä ovat mm. rakennuksien- ja kallion paineet sekä pinta-, pohjavesien ja järvien paineet. Louhintatyön aikana liian suuren paineen kohdistuessa ruhjeiseen ja halkeilevaan kallioon saattaa aiheuttaa ennalta arvaamattomia sortumia tunnelissa ja vaurioittaa myös rakennuksien perustuksia. Tunneliin halkeamia pitkin suuntautuva vedenpaine ja virtaus tuottaa myös ongelmia tunnelin rakenteellisiin ratkaisuihin. Tunneli pitäisi pystyä pitämään rakennustyön ja sen jälkeisenä aikana täysin stabiilissa tilassa, niin kuin se olisi ollut ennen kiinteiden massojen (kallion) poistoa.

Kallion tutkimukset

Kallioperää ollaan tutkittu tunnelilinjauksen poikittaisilla kairauksilla. Näillä kairauksilla ei ole pystytty tutkimaan kattavasti varsinkaan rakennuksien alla olevien massojen (kallion) laatua. Riittävät ja riskittömät tutkimukset voidaan tehdä vasta tunnelia louhittaessa tunnelinsuuntaisina kairausnäyttein.

Asukkaiden pelot

Lisäksi asukkaat joutuvat kohtuuttoman pitkään (4-5 vuotta) kärsimään ja pelkäämään jatkuvista räjäytystyön aiheuttamista äänistä ja tärinästä.

Rakennusoikeuksien menetys

Mikäli maanalainen rakennuskaava vahvistetaan menettää tunnelin vaikutusalueella olevat kiinteistöt maanalaisen rakentamismahdollisuutensa. Näiden kustannuksien korvauksia ei ole mitenkään huomioitu.

Kohtuuttomien riskien ja hallitsemattomien kustannuksien tiedostaneita ja seurauksista vastaavia päättäjiä tuskin löytyy.